Lukupiiri

LUKUPIIRI kokoontui Poleenin kirjaston takkahuoneessa 4.12.2014.

Mietimme yhdessä kuinka jatkaisimme lukupiiriä ja saisimme mukaan uusia lukuintoisia. Ensi vuonna päätimme suuntautua Kalle-Kustaa Korkin ja Pekka Lipposen seikkailuihin. Lukupiirin toimintatapaa päätimme muuttaa hieman siten, että  lukisimme  vuorottain valitsemaamme  kirjaa ja  sen jälkeen keskustelisimme siitä. Ensi vuoden ensimmäisen lukupiirin ajankohta jäi vielä avoimeksi ja siitä ilmoitetaan myöhemmin samoin kuin valitusta kirjasta.

Osallistuimme sen jälkeen  Poleenin kirjakahvilan kirjavinkkaukseen, jossa informaatikko Pia Rask-Jussila antoi kirjavinkkauksia loppuvuodeksi. Päätimme hänen kanssaan, että kerran kuukaudessa tapahtuva kirjavinkkaus ottaa alkuvuodesta yhtenä kuukautena Aarne Haapakosken kirjat esille. Ehkä sillä tavoinkin saamme hieman kirjailijaa tuotantoineen paremmin esille Pieksämäellä.

Kiitän kaikkia vuonna 2014 lukupiiriin osallistuneita ja toivotan hyvää rauhallista lukurikasta joulua ja iloista onnekasta uutta vuotta 2015!

Lukupiirin vetäjä Marja Hotti

Tiistaina 6.5.2014 klo 17-19 käsiteltiin Aarne Haapakosken Victor Mario-nimimerkillä kirjoittamaa historiallista romaanitrilogiaa: Temple-tornin vanki, Aavekuningas ja Kruununtavoittelijat. Victor Marion trilogia

Tiistaina 11.3.2014 klo 17:00-19:00 käytiin läpi Abiel tähdistälukija

Tiistaina 28.1.2014 klo 17:00-19:00 käytiin läpi Atoroxin paluu vuonna 2948

Tiistaina 17.12.2013 klo 17:00-19:00 käytiin läpi Atorox Merkuriuksessa

Tiistaina 26.11.2013 klo 17:00-19:00 käytiin läpi Atorox Venuksessa

LUKUPIIRISSÄ AIEMMIN

Seuran lukupiiri aloitti Aarne Haapakosken syntymäpäivänä 18.3.2012. Ensimmäisenä teoksena oli vuonna 1951 ilmestynyt historiallinen romaani ”Purppurantekijä”. Tämän jälkeen lukupiiri on järjestelmällisesti käynyt läpi ATOROX- sarjaa, ’Atorox, ihmisten valtias’, ’Atorox kuussa’ ja ’Atorox Marsissa’. ATOROX-sarjan vuoksi Aarne Haapakoski tunnetaan science fictionin uranuurtajana Suomessa.                                                  Lukupiirin vetäjänä toimii Marja Hotti.